Kotisivut ja verkkokaupat

Uudet kotisivut Opiskelijakunta OSAKO:lle

OSAKOn kotisivu-uudistuksella oli kaksi lähtökohtaa. Ne haluttiin uudistaa yhtenäisen ilmeen alle. Vanhat sivut olivat hieman sillisalaattia useiden vuosien satunnaisten uudistusten jälkeen. Kaikki sisältö haluttiin samalle graafiselle ilmeelle ja paremmalla kotisivukokemuksella.

Seuraa tai laita viestiä

Jaa kavereille (tai muille)

OSAKO on Oulun ammattikorkeakoulun (OAMK) oppilaskunta. OSAKOn tärkein tehtävä on luonnollisesti edustaa Oamkin opiskelijoita. Opiskelijakortin lisäksi he tarjovat jäsenilleen useita muita palveluita, kuten esimerkiksi koulutusta, tukea ja jopa välinevuokrausta. Oppilaskuntana OSAKO järjestää tietysti Suomen parhaita tapahtumia ja bileitä. Itse asiassa jopa yli 70% Oamk:n opiskelijosita kuuluu tähän opiskelijajärjestöön.

OSAKOn kotisivu-uudistuksella oli kaksi lähtökohtaa. Ne haluttiin uudistaa yhtenäisen ilmeen alle. Vanhat sivut olivat hieman sillisalaattia useiden vuosien satunnaisten uudistusten jälkeen. Kaikki sisältö haluttiin samalle graafiselle ilmeelle ja paremmalla kotisivukokemuksella. Toinen tärkäe asia oli tehdä sivujen sisältö helposti päivitettäväksi ja halittavaksi, että ilme ja sivut pysyvät hyvän näköisinä jatkossakin. Samalla esimerkiksi sivujen evästekäytännöt ja tekniikka uudistettiin vastaamaan nykyistä tietosuojasäädäntöä ja Traficomin vaatimuksia.

Kotisivuille tuotiin raikkaita animaatiota ja ajateltiin sivujen käyttökokemus uudelleen, etenkin mobiilissa. Sivut toimivat kokonaan sekä suomeksi että englanniksi.

Uusilla sivuilla voit vierailla osoitteessa: https://osakoweb.fi/

Omien sivujesi uudistamisessa tai kokonaan uusien sivujen tekemisessä saa minuun yhteyttä tästä linkistä.

Jaa kavereille (tai muille)

Vieraile koodiasuomesta.fi -sivustolla